Tietoa FIN:stä
Jun 17, 2015 11:50:46 GMT 2
Post by Hogi on Jun 17, 2015 11:50:46 GMT 2
FIN on suomalainen, progressiivinen World of Warcraft raidi kilta, EU-Frostwhisper serverillä. Kilta elvytettiin tammikuussa 2015 mutta on ollut olemassa sitten Burning Crusade ajoista asti, ja monet killan ydinjäsenistä ovat edelleen mukana tai sittemmin palanneet. Aloitimme Warlords of Draenor progressin hitaasti tammikuussa, jolloin rosteri hyvinkin vajanainen; jopa niin pieni kuin 5-6 henkeä. Mutta viikkojen kuluessa rekrytoimme enemmän pelaajia. Toiset migrasivat ja toiset tulivat paikallisista killoista, joissa progressi oli seisahtunut tai missä ei vain ollut enää nautintoa pelata. Kiltamme on ollut tauolla loppuvuodesta 2015 Legionin alkuun asti. Nyt elokuussa 2016 aloitamme toimintamme taas ja aktiivisen raidauksen Legionissa.
MITEN RAIDAAMME
Kohteemme on edetä raidauksessa omalla tasolla, mutta killan peruspilareita ovat aina olleet että raidaaminen on hauskaa ja mukavaa toimintaa. Monet meistä ovat jo kokeneet kovan Heroic raidaamisen menneinä vuosina ja nyt, vaikka edelleen haluamme olla progressiivinen kilta, haluamme vain raidata hyvässä seurassa, mahdollisimman vähällä stressillä; vaadimme siis suorituksia mutta pidämme silti hauskaa. Osalla on kokemusta myös Mythic -tason raidaamisesta.
Raidiaikamme ovat to, su ja ma klo 19-22.
Raidien ulkopuolella toiset pelaavat pvp:tä, toiset Heroes of the Storm:a, harrastavat altteja, repun keräystä tai muuta grindausta. Apua saa kun kysyy ja olemme myös tarvittaessa gearanneet uusia jäseniä, jotka ovat tulleet mukaan tauon jälkeen tai muuten vajaalla progressilla.
MITEN PÄÄSET MUKAAN
Rekrymme on auki tulevaa Legionia ajatellen. Kiltamme on ihan periaatteesta K-18, koska sukupolvi ero tuon rajan molemmin puolin on aika merkittävä, eikä se vain ole reilua kummallekkaan puolelle altista toista toiselle, tietäen riskin minkä siinä ottaa. Eli jos koet olevasi valmis pelaamaan hyvässä seurassa ja motivaatiota löytyy raidaamiselle, lue lisää.
Tietysti joukkoon pääsee myös vaikka ei olisi kiinnostunut raidaamisesta ja haluat vain nauttia herkästä seurastamme. Non-raiders, jotka haluavat silti viettää peliaikansa Suomi killassa, ovat siis totta kai myös tervetulleita